The Grind Studios on upea studiokompleksi Helsingin Kalasatamassa. Grindilla kirjoitetaan, tuotetaan ja masteroidaan valtava määrä musiikkia sekä suomeen, että maailmalle.
Tila antaa tilaa inspiraatiolle
Muutaman nimen mainitakseni studioiden ovien takaa löytyvät mm. artistit Chisu, Maija Vilkkumaa, Erin ja Stig sekä pop-tuottaja Risto Asikainen. The Grindilla sävelletty K-pop -biisi löytyy albumilta joka kävaisi muutama kuukausi sitten legendaarisen billboard-listan kärkisijoilla. Ehkä tämä kertoo osaltaan The Grind Studiosilta tulevan materiaalin kaliiberista.
Puhutaanpa sitten siitä tilasta. Grindin kultalevyillä vuoratun käytävän varrelta löytyy 12 studiota kahdessa eri kerroksessa sekä valtava lounge, jossa järjestetään mm. biisinkirjoitusleirejä, joihin saapuu musiikin tekijöitä ympäri planeetan. Tila on raffi ja industrial henkinen. Betonia, maalattua raakaa harkkoa, metallia ja mahtavia yksityiskohtia, joista pakko mainita Grindin logo, turpeesta valmistettujen akustiikkalevyjen muodossa. Very cool indeed.
Prioriteettini tilakuvien kohdalla oli jälleen kerran välittää tilan fiilis sellaisena kuin sen itse koin. Kuten paikan täyttävät ihmisetkin, oli tila täynnä kontrasteja. Otin monesta kohtasta kuvia monella eri valotuksella mahdollisia HDR-kuvia varten, mutta päätin lopulta olla käyttämättä useaa valotusta, koska ne olisivat tasoittaneet vaikuttavan kontrastin pois. Spotein valaistun käytävän kuuluu mielestäni erottua suurin ikkunoin varustellusta loungesta johon luonto tarjoaa omanlaisensa valaistuksen vuorokaudenajasta riippuen. Kirkkaat valot ja syvät varjot ovat molemmat osa tilaa.
Nettisivulla voi olla monta tarkoitusta
Juuri sen takia, että sivun ei tarvitse rankata googlessa ensimmäiseksi kun haetaan esimerkiksi säveltäjää, tein Grindille käytännössä pelkän etusivun. Turhaa pakottaa asiakkaan klikkailemaan liikaa jos kaikki voidaan kertoa yhdellä sivulla. Tein sivulle simppelin valikon, joka vie kävijän sivun oikeaan kohtaan, mutta koko homma selviää pelkällä scrollaamisellakin parissa minuutissa. Onhan sivussa toki mietitty flow, vaikka informaation määrän kantilta liikutaankin minimalistisuuden puolella. Enempää ei yksinkertaisesti tarvita.
The Grind Studiosin sivun pohjana rullaa tuttuun tapaan WordPress ja Genesis framework. Sivu on sitä kautta käyttäjälle todella helppo ja se toimii hienosti sekä isolla näytöllä, että kännykällä ja tabletilla. Nämä ovat tietysti itsestäänselvyyksiä modernille sivulle, mutta mainitsenpa asian kuitenkin.
Suunnittelijana, valokuvaajana ja kehittäjänä minulle on tärkeää, että pelkän toiminnallisuuden lisäksi tuottamani materiaali ja kokonaisuus pääsevät esittelemään asiakkaasta saamaani fiilistä mahdollisimman hyvin. WordPress / Genesis -kombolla tämä onnistuu mielestäni helpoiten. Kehittäjälle helppo ratkaisu säästää ensinnäkin turhaa stressiä sekä asiakkaan rahoja ja aikaa.
Käy tsekkaamassa The Grind Studios -nettisivu osoitteesta thegrindstudios.com. Älä myöskään epäröi ottaa yhteyttä jos sinä tai tuttusi kaipaavat palveluita visuaalisen suunnittelun saralla.