Sue Ellen on Helsingin Etelärannassa sijaitseva Amerikan etelävaltiolaiseen ruokaan keskittyvä ravintola, jota pyörittää sama porukka mm. Murun, Pastiksen ja Finnjävelin takaa.
Sue Ellen ja klassiset puitteet
Kuten olen aiemminkin todennut, en oikein pidä kovin laajoilla linsseillä kuvaamisesta tilakuvaus-keikoilla. Laaja linssi antaa väärän kuvan tilan koosta ja johtaa lähinnä pettymykseen sitten kun asiakas pääsee henkilökohtaisesti katselemaan paikkoja. Sue Ellenin kohdalla kapeammat linssit toimivat mielestäni muutenkin hienosti juuri yksityiskohtien määrän vuoksi. Muistaakseni kuvasin koko setin Fujin 18mm- ja 35mm- linsseillä jotka täydessä kennossa kääntyvät suunnilleen 24- ja 50-millisiksi.
Nopeus valttia
Ennen kuin annos pääsi henkilökunnan mikroskoopin alle, se kävi noin kolmenkymmenen sekunnin mutkan ravintolan pöydälle virittämäni kuvauspöydän kautta. Otin kuvat pöytäliinalla yhdellä isolla salamalla muutamasta eri kulmasta, annoksesta riippuen. Nämä ovat niitä hetkiä, joina sitä kiittää hiljaa itseään ajasta jonka on käyttänyt oman kameransa opiskelemiseen.
Käyttämäni Fujifilm X-T1 on mielestäni erityisen mukava, koska kaikki kameran kriittisimmät parametrit voi säätää laittamatta koko masiinaa päälle. Tässä kuvauksessa ei tietenkään ollut siitä kyse, mutta valikoiden selaamiseen ei näissä tapauksissa yksinkertaisesti ole aikaa lainkaan (kuka sitä muutenkaan haluaa ikinä tehdä?). Fujissa on myös näppärä horisonttimittari jonka ansiosta kuvia ei tarvitse suoristella Lightroomissa. Sue Ellenin kohdalla tämä tuli tarpeeseen, sillä historiallisen pääsalin lattiaa ei ainakaan suoruudesta pääse moittimaan.
Ruoan tuoreus on ravintolalle varmasti yksi tärkeysjärjestyslistan kärkiartikkeleita. Kuvaajalle se voi tuottaa yllättäviä haasteita…
Myös höyry on yllättävä juttu muutaman kymmenen sekunnin ikäisten ruoka-annosten kuvaamisessa. Linssin saikin muistaakseni pari kertaa pyyhkäistä kuvauksen aikana. Ongelmat ovat välillä hyvinkin yllättäviä. Kuvaus meni kuitenkin hienosti ja saimme ravintolan annoksista puhtaan ja houkuttelevan näköiset kuvat.
Fiiliskuvat kunniaan!
Oman filosofiani mukaan kuvaajan -tai oikeastaan minkä tahansa alan työntekijän- pitäisi pyrkiä aina tekemään parasta mahdollista työtä, jota sen hetkisillä taidoilla on mahdollista tehdä. Mielestäni asiakas ansaitsee tekijän, joka pyrkii toimittamaan ja keksimään lisäarvoa omalle työlleen jos se vain suinkin on mahdollista. Usein nämä pienet fiiliskuvat vielä nimenomaan maalaavat ne yksityiskohdat kokonaisuuteen, jota tilakuvauksella yritetään saada aikaan.
Tutustu itse ravintolaan ja sen sivuun osoitteessa sue-ellen.fi. Alla vielä kasa niitä mainitsemiani fiiliskuvia.